Kevät käynnistyi Hjalliksen katsauksella

Helsingin Kansallisseura järjesti kevätkokouksensa yhdessä Arkadian kokoomuksen kanssa. Poliittisen alustuksen piti kansanedustaja Hjallis Harkimo.  Hän puhui vahvasti yrittäjyyden puolesta ja kritisoi väljähtänyttä yhteiskuntasopimusta. Harkimon mukaan ihmiset kyllä ymmärtävät vaikean taloustilanteen, mutta eivät tingi mistään jos toimenpiteet osuvat omalle kohdalle. Harkimon teksti oli suoraa ja selkeätä, mikä vetosi paikalla saapuneisiin kuulijoihin.

Varsinaisessa kokouksessa yhdistyksen aseman todettiin olevan hyvä ja aktiviteettien jatkuvan edelleen tänä vuonna kuukausittaisilla PorvariSkumpalla sekä muilla tapahtumilla kuten PorvariWapulla ja The Syysristeilyllä. Päätähtäin on kuntavaalit 2017.